UniOulu Hakijan opas 2027 - Portfolio - Page 35
35
Opiskelemaan voi hakea
riippumatta siitä,
osaako koltansaamea
entuudestaan vai ei.
Puä'đ!
Yhteistyötä muidenkin
saamelaisalueen toimijoiden kanssa
Pohjoisuus ja arktisuus ovat saamen
kielten oppiaineen sydän. Oulun yliopistossa halutaan huolehtia saamen kielten
säilymisestä muuttuvassa maailmassa.
Vain Oulussa voi opiskella kaikkia kolmea
Suomessa puhuttavaa saamen kieltä.
Saamen kielten oppiaine tekee yhteistyötä
Tromssan yliopiston ja Koutokeinon Saamelaisen korkeakoulun kanssa. Yhteydet
Suomen saamelaisinstituutioihin, kuten
Saamelaisalueen koulutuskeskukseen ja
Saamelaiskäräjiin, ovat niin ikään vahvat.
Oulun yliopiston Giellagas-instituutilla on
valtakunnallinen vastuu saamen kielten
ylimmästä tutkimuksesta ja opetuksesta
Suomessa. Instituutti pitää omalta osaltaan
huolta saamen kielten säilymisestä. Saamen kielten lisäksi instituutissa opiskellaan
ja tutkitaan saamelaista kulttuuria.
Monipuoliset
työllistymismahdollisuudet
Kieli välineenä ja tutkimuskohteena
Koltansaamen kielen ammattilaisena
kieli on sinulle sekä väline että tutkimuksen kohde. Opetus tapahtuu aluksi suomeksi, mutta opintojen edetessä siirrytään
koltansaameen. Opinnäytetyöt kirjoitetaan
koltansaameksi.
Pääaineopinnot järjestetään etäopetuksena. Yleiset opinnot ja sivuaineopinnot saattavat kuitenkin
edellyttää läsnäoloa Oulussa.
Opinnoissa perehdyt koltansaamen kielen
kehitykseen, kielenelvytystyöhön, kielenhuoltoon, murteisiin sekä myös muihin
saamen kieliin. Kartutat myös ymmärrystäsi puhutun ja kirjoitetun kielen eroista ja
kielen rakenteesta, äänteistä sekä sanojen
ja lauseiden muodostumisesta.
Opintojesi aikana kouluttaudut
asiantuntijaksi ja kielen osaajaksi
saamelaisen yhteiskunnan tarpeisiin.
Valmistuneet saamen kielen opiskelijat
työllistyvät erittäin hyvin. Saamen kielten
opinnot tarjoavat sinulle kansainväliset
uramahdollisuudet saamelaisalueella,
joka ylittää Pohjoismaiden rajat.
Valmistuttuasi ammattinimikkeesi
voi olla esimerkiksi:
• opettaja
• tutkija
• kääntäjä
• toimittaja
• oppimateriaalituottaja
• kieliteknologi.