UniOulu Hakijan opas 2027 - Portfolio - Page 39
39
Sinulla on mahdollisuus lähteä opiskelijavaihtoon tai työharjoitteluun Saksaan tai
Itävaltaan.
Voit hakea opiskelemaan
saksan kieltä ja
kulttuuria myös ilman
aiempaa kielitaitoa.
Saksan opintoihin joko aiemmalla
kielitaidolla tai alkeista
Saksa on Suomen tärkeimpiä kauppakumppaneita, ja myös maiden kulttuuriset
ja poliittiset yhteydet ovat tiiviit. Kielen ja
kulttuurin tuntemus on perusta kansainväliselle yhteistyölle, jossa kulttuuriset
erityispiirteet korostuvat.
Saksan kielen ja kulttuurin oppiaineessa
opiskelet joko alusta asti saksan kielellä tai
hankit ensin tarvittavan kielitaidon intensiivisillä kieliopinnoilla ensimmäisen opiskeluvuoden aikana.
Aloituspaikkoja on sekä saksaa jo osaaville
että ilman aiempaa kielitaitoa hakeville,
joita kiinnostavat kieli, kulttuuri ja kansainvälisyys, mutta joilla ei ole ollut lukioaikana
mahdollisuutta opiskella saksaa.
Monipuolinen ja
kansainvälinen oppiaine
Hyvän kielitaidon saavuttamisen lisäksi
kehityt saksan kielen sekä saksankielisten
maiden kulttuurin asiantuntijaksi.
Opinnoissa perehdyt monipuolisesti kielen
ja kulttuurin ilmiöihin ja kerrytät kulttuurisesti moninaisissa tilanteissa viestimiseen
liittyvää osaamista.
Opiskeluyhteisömme on tiivis ja lämminhenkinen, ja henkilökunta sekä opiskelijat
ovat apunasi kasvaessasi osaksi tiedeyhteisöä.
Suomalais-saksalais-itävaltalainen opetustiimi, vierailevat opettajat sekä ulkomaalaiset vaihto-opiskelijat tekevät ohjelmasta
erittäin kansainvälisen.
Saksan kielen ja kulttuurin
opinnoissa kehität
• viestintä- ja vuorovaikutustaitoja,
mukaan lukien digitaidot
• kansainvälisyys- ja
monikulttuurisuustaitoja
• analyyttisen, kriittisen ja
luovan ajattelun taitoja.
Ymmärrät kulttuurieroja ja osaat viestiä
ja toimia monikulttuurisissa tilanteissa ne
huomioiden.
Ainutlaatuisia uramahdollisuuksia
Saksan kielen ja kulttuurin asiantuntijuus
on arvokasta Euroopan unionin suurimman
kielialueen taloudellisen ja kulttuurisen
merkityksen vuoksi.
Jos olet kiinnostunut suuntaamaan elinkeinoelämään, voit valmistua yritysviestinnän asiantuntijaksi liittämällä tutkintoosi
esimerkiksi kansainvälisen yritysviestinnän
sivuaineen ja kauppatieteiden tai matkailun
opintoja.
Valmistuttuasi voit työllistyä esimerkiksi
yritysten myynti- ja markkinointitehtäviin,
kulttuuri- tai matkailualalle tai julkiselle
sektorille Suomessa, saksankielisissä
maissa tai EU:ssa.
Voit myös hankkia pätevyyden kielten
aineenopettajan tehtäviin. Voit opettaa
koulussa tulevaisuuden saksan osaajia ja
opettaa myös muita kuin kieliaineita.
Valmistuttuasi ammattinimikkeesi voi olla
esimerkiksi:
• koulutussuunnittelija
• kehittämispäällikkö
• copywriter
• kansainvälisen kaupan asiantuntija
• viestintäasiantuntija
• kieltenopettaja
• vienti-, markkinointi- tai
viestintäpäällikkö
• Sprach- und Kulturmittler.