UniOulu Hakijan opas 2027 - Portfolio - Page 59
59
Varhaiskasvatukseen
on kaksi hakukohdetta:
lähiopetus ja monimuoto.
Oletko kiinnostunut varhaislapsuuteen
ja opettamiseen liittyvistä opinnoista ja
urapoluista? Oulun yliopistossa saat monipuolisen koulutuksen varhaiskasvatuksen
erilaisiin asiantuntijatehtäviin. Varhaiskasvatuksen asiantuntijat luovat tärkeän
perustan ihmisen elinikäiselle oppimiselle.
Lasten kasvun ja
kehityksen asiantuntijaksi
Varhaiskasvatuksen ammattilaisena
työskentelet tehtävissä, joissa vaaditaan
varhaiskasvatuksen ja pedagogiikan asiantuntijuutta. Oulun yliopistossa opiskelet
tutkimusperustaisessa opettajankoulutuksessa, joka pätevöittää monenlaisiin
kasvatusalan asiantuntijatehtäviin.
Opintojen aikana kehityt asiantuntijaksi,
joka osaa toimia eettisesti ja yhteistyössä
lasten, heidän vanhempiensa ja muiden
yhteistyöverkostojen kanssa.
Kandidaatin tutkinto antaa sinulle varhaiskasvatuksen opettajan pätevyyden.
Varhaiskasvatuksen opettaja vastaa lapsiryhmän pedagogisen toiminnan suunnittelusta, toteuttamisesta, dokumentoinnista ja
arvioinnista yhdessä muiden varhaiskasvatuksen ammattilaisten kanssa.
Koulutus ohjaa tutkivaan ja kehittävään
työotteeseen. Osana koulutusta teet tiivistä
yhteistyötä varhaiskasvatuksen erilaisten toimintaympäristöjen kanssa, esimerkiksi suorittamalla työssäoppimisjaksoja päiväkodeissa.
Linnanmaan kampuksella toimii avoin päiväkoti Lastu, jossa opiskelijat voivat harjoitella
varhaiskasvatuksen opettajan työtä ja joka on
samalla monipuolinen tutkimusympäristö.
Valmistuttuasi ammattinimikkeesi
voi olla esimerkiksi:
• varhaiskasvatuksen opettaja
• koulutussuunnittelija
• koulutusasiantuntija
• kouluttaja.
Maisterin tutkinnolla kehittämis-,
tutkimus- ja johtotehtäviin
Kandidaatin tutkinnon jälkeen sinulla on mahdollisuus jatkaa saman tien maisteriopintoihin
ja suorittaa kasvatustieteen maisterin tutkinto,
erityisalana varhaiskasvatus.
Kandidaatin ja maisterin tutkintoihin sisältyvät
opettajan pedagogiset opinnot.
Voit itse vaikuttaa siihen, mihin suuntaan
lähdet maisterivaiheessa syventämään
osaamistasi ja millaista urapolkua tavoittelet.
Kasvatustieteen maisterin tutkinnolla voit
toimia laajasti erilaisissa kehittämisen ja
tutkimuksen tehtävissä sekä johtotehtävissä,
kuten päiväkodin johtajana.
Sinulla on mahdollisuus jatkaa opintojasi
maisteriksi asti, sillä Oulun yliopistossa
saat opinto-oikeuden suoraan maisterin
tutkintoon asti. Maisterin tutkinnon avulla
sinulle avautuu uusia työmahdollisuuksia
koko laajalla varhaiskasvatuksen toimialalla.
Maisterintutkinnon suorittanut voi sijoittua
erilaisiin kasvatusalan tehtäviin:
• hallinto- ja kehittämistehtävät
• koulutus- ja suunnittelutehtävät
• tutkimus
• kasvatusorganisaatioiden ohjaus ja
johtaminen.
Kandidaatin tutkinto pätevöittää
varhaiskasvatuksen opettajaksi
Maisterin tutkinnon suorittanut voi sijoittua
myös järjestöjen ja yritysten palvelukseen.
Suoritettuasi kandidaatin tutkinnon saat
kelpoisuuden toimia varhaiskasvatuksen
opettajana sekä opettajana esiopetuksessa.